Heipsan♥
Eilen oli mulle henkisesti todella rankka maanantai..
Mistähän alottaisin ? aloitetaan ihan alusta..
20.6.2016 mun ja mun silloisen poikaystävän luo muutti kaksi maailman sulosinta ja ihaninta kissanpentua, Laku ja Söpö. Heti päätin että näistä kahdesta en ikinä luovu, nää tulee kulkeen mun mukana minne ikinä mä meenkin.. Kissojen kans alotettiin arki ja kaikki sujui hyvin, kunnes päätettiin erota mun exän kanssa. No päätettiin yhdessä että kissat lähtisivät minun mukaani.
Asuttiin silloin Turussa ja päätin että muutan Lahteen. Minulla ei kuitenkaan ollut asuntoa, itse voisin asua siskollani asunnon saantiin asti mutta ajatuskin kissoista luopumisesta puistatti
'' mutta mihin laitan kissat ?''
Onneksi ihana serkkuni Salla suostui ottamaan kissat luokseen asumaan niin pitkäksi aikaa kuin tarvitsisi. Kävin katsomassa kissoja säännöllisin väliajoin. Kokoajan niistä erossa ollessa oli kauhea ikävä, kului n. kaksi kuukautta että sain asunnon. Silloin olin niin riemuissani, koska tiesin että pääsisin rakentamaan oman kodin kissojeni kanssa. Siispä eikun muuttohommiin ja kisut kantoon..
Meillä alkoi elämä oikein hyvin kissojen kanssa uudessa kodissa, tuli kuitenkin aika kun minulla alkoi työkokeilu ja olin päivät töissä. Iltaisin olin kavereiden kanssa ja en oikeastaan paljoa ollut kotona. Tajusin, että kissat ansaitsevat jotain parempaa, eivät sitä että käyn ruokkimassa ne vain kotona ja lähden taas pois. Ajatus siitä että minusta ei ollutkaan huolehtimaan kissoista yksin riipaisi syvältä, olin aivan varma että pystyisin siihen. En pystynyt. Pitkään mietin että mitä teen, puhuin asiasta Isäni kanssa ja hän sanoi minulle näin; '' mieti jos luopuisit kissoista, voisit matkustaa ja mennä miten haluat. kissatkin saisivat vaatimansa huomion ja läsnäolon''
Isäni sai minut tajuamaan, että on parempi luopua kissoista kuin pitää ne luonani. Nykyään kissat asuvat Helsingissä todella mukavan naisen luona. Tulen ikuisesti ikävöimään kahta rakasta kissaani, mutta aina ei kaikki mene niinkuin elokuvissa, valitettavasti..
